"Mitä hittoa me täällä tehdään? Inhoan tällaisia pikkukaupunkeja muutenkin...ei täällä ole mitään tekemistä, eikä täällä ole minun kavereitani!! " Nancy tiuski äidilleen

"Kultaseni, sinä tulet saamaan uusia kavereita täällä." Nancyn äiti, Helene Aavajoki rauhoitteli tytärtään.

Ja tässä on yksinhuoltajaäiti Helenen ja hänen 17-vuotiaan tyttärensä Nancyn uusi koti. Aika vaatimatonhan se on, mutta pääasia että on katto pään päällä.

Nancy katseli ympärilleen ja mietti: "Miten voi olla mahdollista, että kaikista maailman kaupungeista, meidän piti muuttaa juuri tähän kyläpahaseen?!"

Ei aikaakaan, kun ensimmäiset naapurit ilmaantuivat oven taa kolkuttelemaan.

-"Ida Pulliainen, hyvää päivää", tummahiuksinen naapuri tervehti.

-"Helene Aavajoki, hauska tutustua", Nancyn äiti vastasi.

Ja sillä sekunnilla Nancy ei kestänyt uusia naapureita, vaan painui sisälle murjottamaan.

Nancy kierteli asunnossa, jota kodiksi olisi pitänyt kutsua. Oma huonekin tuntui niin kolkolta ja typerältä. Nancyn päässä kävi kaikennäköisiä ajatuksia, aina karkaamiseen asti.

Nancy heittäytyi omalle sängylleen pitkälleen ja ajatteli parhaita ystäviään, Adelea ja Ericaa. Milloin hän näkisi heidät seuraavan kerran? Nyt Nancyn ja hänen parhaiden ystäviensä välissä oli 580 kilometriä. Sehän oli aivan järjetön matka. "Miksi äidin piti muuttaa tänne", Nancy mietti. Kai nyt lähempääkin olisi töitä saanut

Meni tovi ja Nancyn huoneen oveen koputettiin. Äiti tuli sisään ja tiedusteli tyttärensä vointia. 

-"Tulisitko esittäytymään uusille naapureille?", äiti pyysi.

-"En todellakaan tule", Nancy tiuskaisi.

Äidin lähdettyä huoneesta, Nancy tajusi olleensa turhan ankara. Minkä äiti sille voi, ettei kuvataiteilijalle ole töitä joka paikassa? Ja äidin piti järjestää uusi näyttely ja saada uutta inspiraatiota maalauksiinsa. Kyllähän Nancy sen käsitti, mutta oli aivan hirveää muuttaa tänne Kurkelaan, kun hän ei tuntenut täältä ketään.

 Helene jutusteli terassilla naapureiden kanssa. "Aika komea tuo Markku", Helene ajatteli ja samalla hieman flirttaili miehelle. Mikäs hänen olisi flirttailessa, sinkkuhan hän oli ollut siitä asti, kun Nancyn isä oli lähtenyt omille teilleen, 10 vuotta sitten. "Niin, ajatella, 10 vuotta sinkkuna!! On jo syytäkin saada romanssia tämänkin naisen elämään", Helene tuumi.

Vieraanvaraisen emännän tavoin Helene taikoi kaapista naapureilleen voileipää ja samalla kolmikko; Helene, Ida ja Markku, tutustuivat toisiinsa. 

 Naapureiden lähdettyä Helene sai taottua tyttärensä päähän järkeä ja he lähtivät haukkaamaan raitista ilmaa ulos. Ihan yks´kaks yllättäen he törmäsivätkin vanhaan muoriin, joka lupasi järjestää sokkotreffiseuraa.

Helene kannusti tytärtään ja muistutti, että vain oma-aloittesuudella voi tutustua uusiin ihmisiin. Helene antoi satasen verran muorille rahaa.

Ja hoplaa!! Pian pihassa olikin nuori mies nimeltänsä Eelis.

Eelis ja Nancy esittäytyivät ja alkoivat jutella.

-"Missä koulussa sinä olet, en muista nähneeni sinua täällä aiemmin", Eelis tiedusteli.

-"Öö, huomenna aloitan täällä uuden koulun, muutimme tänne, enkä tunne täältä vielä ketään.", Nancy soperteli Eelikselle.

-"Siis, Linnanmaan kouluunko olet huomenna tulossa?", Eelis kysyi.

Nancyn nyökätessä, Eelis kiljaisi: " -Jes! Tervetuloa vaan, taidammekin olla luokkakavereita!"

Siitäpä riittikin juttua, Eelis kertoili luokkalaisistaan ja he hengailivat useamman tunnin. Nancyllä oli oikein mukavaa ja hän tunsi olonsa ensimmäistä kertaa pitkään aikoihin ihan tyytyväiseksi. Eelis oli kiva poika ja hän oli iloinen saadessaan tutustua häneen.

Illan hämärryttyä, Eelis alkoi tehdä lähtöä kotiinsa. He halasivat toisiaan nopeasti ja hieman ujosti ja lähtiessään Eelis huusi: "Huomenna nähdään, Nancy".

Nancy meni takaisin sisälle, vatsanpohjassa lepatteli perhosia, kun hän vain ajattelikin huomista koulupäivää. Onneksi Eelis on tuttu ja Eelistä ajatellessaan hän kävi sohvalle lepäämään.

Tällä välin Helene oli päättänyt tilata heille iltaruoaksi pizzaa.

Pizzaa ei Nancykään pystynyt vastustamaan ja ahneesti hän söi pari palaa pepperoni-paprikapizzaa, joka siis on hänen lempitäyte.

Vatsa täynnä ja mielikin vähän iloisempana, Nancy päätti vielä pirauttaa Adelelle, toiselle parhaista ystävistään. Adelenkin kerrottuaan ikävöivänsä Nancyä, puhelu päätettiin aika pian. Nancy nieleskeli kyyneleitään ja päätti että hän ei tähän rotankoloon jää!!

Kello oli jo paljon ja aamulla oli aikainen herätys, joten Nancy kömpi vuoteeseen.

Ei mennyt kauaa, kun Nancy sai unen päästä kiinni ja leijaili unien valtakuntaan. Unessa hän näki jälleen olevansa omassa entisessä huoneessaan kavereidensa kanssa. Nancy näki onnelista unta ja toivoi, ettei uni loppuisi koskaan.

Valitettavasti herätyskello soi kesken makeimpien unien, ja Nancyn ei auttanut muu, kuin raahautua ylös sängystä.

Helene oli laittanut heille aamupalaksi muroja.

-"Menet vaan reippaalla mielellä kouluun, ja nythän sinä tunnet sen Eeliksen. Kivan tuntuinen poikahan se oli", Helene puheli tyttärelleen.

-"hmm", Nancy mutisi.

Nancy kampasi hiuksensa ja meni peilin eteen.

"Hymyile", Nancy pakotti itsensä.

Ja päätti, että tänään, ensimmäisenä päivänä uudessa koulussa, hän hymyilisi, vaikka sitten tekohymyä.

Koulubussin saavuttua pihaan, Nancy käveli reippaasti sisään. "Minä pärjään kyllä", hän hoki kuin mantraa mielessään.

Koulubussinkuljettaja sanoi:
-"Jaahas, taas uusi oppilas.

Nancy ei vastannut mitään.

Nancyn istuessa bussissa matkalla kouluun, Helene heräili ja oli aamutoimissa. "Se eilinen Markku olikin aika söpö mies", Helene ajatteli.

No ei auttanut haaveilu, vaan piti alkaa taas tienaamaan elantoa tälle kaksihenkiselle perheelle. Helenen taidenäyttely lähestyi, joten maalauksia piti saada aikaiseksi.

Kesken työteon, aamupäivä muuttui merkilliseksi.

Ensin soi puhelin. Helene riensi vastaamaan, jos siellä vaikka olisi se Markku.

-"Helene", hän sanoi puhelimeen.

(puhelimessa on hiljaista, vain hengitys kuuluu)

-"Haloo, onko siellä ketään?", Helene sanoo kuuluvalla äänellä.

-"HALOO?", Helene toistaa.

Ja samalla kuuluu napsaus, kun luuri suljetaan toisessa päässä. Helene ihmettelee tätä merkillistä puhelua, mutta ajattelee sen vain olleen väärä numero.

Outo aamupäivä jatkuu, kun Helene menee postilaatikolle.

-"Voi samperi", Helenen suusta pääsee, kun hän näkee postilaatikon sisällön. Laskujen ja mainosten joukossa on kirje. Helene tunnistaa jo kuoren päältä käsialan, se on Nancyn isän käsiala. Aaro Aavajoki.

-"Se nilkki!", Helene puuskahtaa raivoissaan.

Kylmän viileästi Helene ottaa Nancylle osoitetun kirjeen, kävelee takan luo, viskaa kirjeen takkaan ja sytyttää palamaan.

"Meidän on parempi ilman häntä", Helene ajattelee ja katselee kuinka avaamaton kirje palaa poroksi.

Pian Nancyn koulupäivä päättyy. Nancy huokaisee helpotuksesta astuessaan jälleen pihaan. "Huh, selvisin", hän ajattelee. Ja samalla näyttää luokkakaverilleen Irikselle talon. "Tässä se nyt on".

Iris on Nancyn ja Eeliksen luokkakaveri ja Eelis oli heti aamulla tutustuttanut Nancyn omaan kaveriporukkaansa. Nancy oli heti tullut Iriksen kanssa hyvin toimeen ja niinpä he päivän päätteeksi päättivät viettää aikaa yhdessä. Iriksen kanssa oli helppo puhua, Nancy purki hänelle pahaa mieltänsä muuton suhteen.

-"Älä huoli", Iris sanoi. "Meistä tulee varmasti hyvät kaverit".

Eikä Nancy sitä epäillytkään, koska hän tunsi olevansa Iriksen kanssa samalla aaltopituudella. Ei toki samallalailla kuin Erican ja Adelen, mutta kuitenkin hän piti kovasti Iriksestä. He laittoivat MTV:n soimaan ja tanssivat.

Kunnes menivät haukkaamaan välipalaa keittiöön.

Iltapäivällä Iriksen piti lähteä kotiin, olihan huomenna englannin koe, ja siihen piti vielä kerrata.

-" Moikka, nähdään huomenna", Iris huikkasi ja heitti yläfemman.

Illalla ruokailun jälkeen Helene jututti tytärtään.

-" Miten koulussa meni?", Helene kysyi.

-"Siinähän se, ei kummempia", Nancy mutisi vastaukseksi.

"-Tuliko läksyjä?", äiti huolehti.

Nancyä ärsytti moinen kuulustelu. Mitä sitten vaikka olisikin tullut läksyjä. Mitä se äidille kuuluu?! Nancy tokaisi: "joo, mutta tein läksyt jo", ja paineli omaan huoneeseensa.

Oman huoneen rauhassa, Nancy kaivoi päiväkirjansa esiin.

"En tiedä mitä teen, koulussa meni ok. Minua jopa pariin otteeseen hymyilytti, uudet luokkakaverit on ihan okei. Ei ne tietenkään vedä vertoja Adelelle ja Ericalle...niin ja Joelille... Joel <3 Muistaakohan se enää mua?! Täytyykin muistaa kysyä Ericalta mitä Joelille kuuluu."

Joel oli Nancyn ensirakkaus. Eivät he olleet seurustelleet, virallisesti ainakaan, mutta olivat kuitenkin tapailleet ja vähän pussailleetkin. Sinä iltana Nancy meni ulos rappusille istumaan ja katseli tähtiä. Hän mietti Joelia ja uskoi, että ilman tätä typerää muuttoa, he voisivat olla nyt virallisesti yhdessä.

Ulkoilma alkoi ramasta ja niin Nancy meni nukkumaan, tällä kertaa haaveillen Joelista, kotipuolen pojasta.

Aamulla Nancy heräsi väärällä jalalla. Jostain syystä hän oli kiukkua täynnä. Hän oli eilen vaipunut muistoihin ja tunsi nyt suurta katkeruutta äitiään kohtaan. Jos vain olisin 18 vuotias, niin minun ei olisi ollut pakko muuttaa tänne. Mutta Nancy ei ollut 18, vaan juuri täyttänyt 17. Ja vuosi olisi pitkä aika. Silloin Joelilla saattaisi olla jo toinen.

Aamupalan jälkeen Helenen piti lähteä tapaamiseen taidenäyttelyä koskien.

Helene toivotti Nancylle kivaa koulupäivää ja Nancy jäi katselemaan, kun äiti lähti kaupungille.

Nancy meni takaisin sisään ja katseli ikkunasta kun koulubussi tuli pihaan. Hän tiesi joutuvansa ikävyyksiin, mutta oli, kuin hänen jalkansa oli limaantuneet lattiaan,  hän odotti ja katseli. Hetken päästä bussi lähti, ilman Nancyä.

Helene ehti ajoissa kokoukseen. Karl, taidegallerian omistaja, tapasi Helenen ensi kertaa ja heillä riitti puhuttavaa tulevasta näyttelystä.

Nancy rauhoitteli lintsaamisesta johtuvaa huonoa omaatuntoaan lähettämällä Adelelle sähköpostia. Samalla hän päätti kysyä Joelista. "Soita, kun olet lukenut emailin, ystävyydellä Nancy", hän naputteli nopeasti näppäimistölle.

Kotvasen kuluttua soi puhelin, Adele oli lukenut sähköpostin ATK-tunnilla koulussa ja päätti soittaa heti välitunnilla. Hänellä oli Nancylle kamalia uutisia.

"-Joelista...", Adele aloitti varovasti.

-" Niin, ikävöikö hän minua?", Nancy kysyi toiveikkaasti.

-"Nancy, älä nyt hermostu, mutta Joel seurustelee Ninan kanssa.", Adele sanoi sen hiljaa.

Mutta Nancy kuuli, ja tuntui kun hänen sydämensä olisi pysähtynyt.

Pian Nancy sai jälleen elinvoimansa. "MITÄ?", hän karjaisi puhelimeen.

Adele toisti asian kärsivällisesti, vaikka tiesi Nancyn kuulleen jo ensimmäisellä kerralla. Ja sitten Adele kertoi koko jutun juurta jaksain. Joel ja Nina olivat suudelleet eilen illalla Katrinan kotibileissä. Ja sekä Adele että Erica, Nancyn parhaat ystävät, olivat molemmat nähneet sen. Ei se ollut mikään salaisuus. Tänään kuulemma oppilaat ovat juoruilleet asiasta koko aamupäivän. Nancyä heikotti ja raivostutti samaan aikaan.

Nancy lopetti puhelun nopeasti. "Ei tässä näin pitänyt käydä", Nancy surkutteli. Joel oli minun poikaystäväni...vaikka ei oikeasti ollutkaan, kyllä Nancy sen tiesti. Mutta monesti hän leikitteli ajatuksella, että he olisivat oikeasti pari.

Ja se Nina, "ärsyttävä tapaus", Nancy ajatteli.

Äkkiä Nancy tajusi, että mitään ei ollut tehtävissä. Ei hän täältä asti voisi asioita muuttaa ja Joel ei edes ehdottanut yhteydenpitämistä, vaikka tiesi, että Nancy muuttaa pois. Ei Joel ollut luvannut Nancylle mitään.

Samaan aikaan Helene ja Karl hyvästelivät toisensa. Karl odotti pian näkevänsä Helenen tähänastiset taulut ja molemmat odottivat innolla ja jännityksellä tulevaa taidenäyttelyä.

Nancy otti valmiita pakasteleivoksia, vadelma- ja suklaatäytteisiä ja laittoi ne uuniin. Ei tässä nyt muu auta.

Suklaata sydänsuruihin, ja niin Nancy pisteli poskeensa 3 isoa suklaakakkupalaa, kunnes hänestä tuntui, ettei enää palaakaan menisi alas.

Illalla Nancy meseili Erican kanssa. Adele oli informoinut Ericaa aamuisesta puhelusta ja Erica oli ajan tasalla tapahtumista.

Erica: ihmettelin mitä ne oikein tekevät? viime viikolla Nina oli Johanin kanssa.

Nancy: ihan sama, en olisi kyllä uskonut, että Joel olisi Ninan kanssa....

Erica: Niinpä...

Nancy: No ei auta, sano Joelille sellaisia terveisiä, että ei paljon paina!

Erica: Koita kestää, Nancy! <3

Illalla sängyssä Nancy mietti elämää ja ihmissuhteita. Miksi tässä kävi näin? Eikö Joel välittänyt koskaan hänestä? Onneksi Adele ja Erica ovat olemassa, ilman heitä, hän haikailisi vieläkin Joelin perään. Joel on nyt unohdettava, maksoi mitä maksoi.

Helene saapui kotiin ja nappasi purtavaa jääkaapista. Hänelläkin oli paljon ajateltavaa. Oli taidenäyttely ja...

kirje. Helene mietti, tekikö hän sittenkin väärin polttaessaan kirjeen? Mutta kuinka paljon Aaro oli häntä satuttanut? Hän ei enää kestäisi samanlaista...

Aavajoen äiti ja tytär pohtivat elämäänsä, kunnes nukahtivat väsyneinä päivän tapahtumiin.

Aamulla Nancy ei oikeastaan ollut yhtään sen paremmalla tuulella, kuin eilen aamullakaan. Hiljaisuuden vallitessa äiti ja tytär söivät paahtoleipänsä. Molemmilla oli nyt paljon asioita mielessä.

Vaikka Nancyn teki mieli lintsata koulusta tänäänkin, niin se ei ollut mahdollista. Helene varmisti, että tytär meni bussiin.

Helene kuuli ulos asti puhelimen pirinän ja kiiruhti sisään.

-"Helene", hän vastasi tavalliseen tapaansa.

Ja sama hiljaisuus toistui, kuten kerran aikaisemminkin. Vain pieni pienoinen hengitys kuului luurista.

Nyt alkoi Helenelle riittää!

-" Kuka siellä pelleilee?", Helene karjui puhelimeen.

-" Turha soitella, jos et vaivaudu puhua!", Helene jatkoi.

-"Helene, täällä on Joel", kuului varovaisella äänellä. Helene kuunteli, kun Joel kertoi asiansa. Hän halusi soittaa Nancylle kertoakseen Ninasta. Ja hän halusi pyytää anteeksi. Helene oli jälleen tyynen rauhallinen. Hän sanoi kertovansa terveiset Nancylle.

Nancyn saapuessa koulusta, hänen äitinsä kertoi puhelusta.

-"Mitä minun pitäisi tehdä?", Nancy vaikeroi.

-"Minusta sinun kannattaa soittaa hänelle, saatte asiat selväksi.", Helene vastasi.

Vapisevin käsin Nancy tarttui luuriin.

-"Joel", kuului ääni luurista.

Joel....Nancy kuulosteli Joelin pehmeää ääntä.

-"Nancy tässä", hän sai sanottua.

Nancy kuunteli Joelia. Joel kertoi, että oli musertunut täysin kuullessaan Nancyn muutosta. Siksi hän oli ollut etäinen, eikä halunnut alkaa seurustelemaan. Ei hän kestäisi sitä ikävää, että Nancy olisi monen sadan kilometrin päässä hänestä. Ja siksi hän oli ollut bileissä Ninan kanssa....unohtaakseen Nancyn.

Jollain tapaa Nancy ymmärsi. Tuskin sellaisesta kaukorakkaudesta olisi mitään tullut. Ei Nancyllekään pelkät puhelut ja meseilyt riittäisi. Hän halusi nähdä ja olla Joelin kanssa, ja sehän ei nyt olisi mahdollista.

-"Rakastan sinua", Joel nyyhkäisi ja sulki puhelimen.

Nancy meni itkuaan pidätellen olohuoneeseen. Äiti oli siellä. Helenen kysyessä puhelusta, Nancy purskahti itkuun.

Miten toivottomalta kaikki tuntuikaan. Heillä sittenkin olisit ollut tulevaisuus Joelin kanssa.

Äiti lohdutti Nancyä. Asiat järjestyvät kyllä.

Illalla Nancy kaivoi jälleen päiväkirjansa esiin. Hän kirjoitti siihen päivän tapahtumat. Hän oli väsynyt. Surullinen ja väsynyt. Hänen kotinsa ei ole täällä, Kurkelassa, mutta onko se Joelin, Adelen ja Erican luona.

Siitä hänen pitää ottaa selvää.